Tutista vieroittaminen 2,5-vuotiaana (ziisös sentään)



Juu ei ollut helppoa ei. Ja sanon sen ihan painokkaasti. Huhhuh.

Meidän oli tarkoitus vieroittaa Hilppulainen tutista jo viime kesänä miehen lomalla, silloin hän olisi ollut karvan vaille 2 vuotta. Mutta sitten tuli mun heinäkuinen Kreikan reissu (jestas siellä oli ihanaa, ikävä!) ja Mies kävi Ilosaaressa ja oltiin mökillä ja ja.. Se sitten jäi. No syksymmällä ajateltiin, että joululomalla sitten. Ja näin tehtiin, heti Miehen ensimmäisenä jouluomapäivänä.

No voin vain todeta, että eihän se nyt iiiihan putkeen mennyt. Huuto ja etenkin se valtava suru oli järkyttävää. Siihen asti meidän Hilppis oli nukkunut todella hyvin, yleensä lähes heräämättä tai pienellä vedentarjoamisella asettuen. Nukahti itsekseen sänkyyn ja nukkui aamullakin pidempään kuin isosiskonsa. Mutta sitten me mentiin ja tuhottiin kaikki. Hemmetti. Se ainoa hyvin nukkuva lapsi. MIKSI?! Tutin pyytäminen oli sydäntä särkevää. Olin lukenut jostain, että jos tutista leikkaa pään irti, lapsi ei saa sitä syötyä ja luopuu siitä kuin itsestään. No just, ei vaan tämä meidän tänttärä. Leikkasin tuttiosan lopulta ihan nysäksi, mutta silti hän yritti pitää siitä kiinni hampaillaan. Sinnikäs hän on ainakin. 




Hyvin nukkuvasta kuopuksesta tuli enemmän esikoisen kaltainen nukkuja: asettuminen kesti tunnin, huudon kanssa toki. Pari tuntia nukahtamisesta raivoa. Pitkin yötä heräilyä ja itkua. Tätä ennen hän ei myöskään ollut KERTAAKAAN lähtenyt sängystään itse, ei edes aamulla. Nyt hän oppi senkin meidän iloksi ja yöravaaminen alkoi. Myös aamut aikaistuivat noin 1,5-2 tuntia. Eli kaikin puolin meni aika lahjakkaasti päin hanuria. Päiväunet ei onnistuneet. Ja se tutinraato oli kuitenkin suussa kaiken sen huudon aikana.

Luovutettiin vajaan viikon jälkeen. Tutti oli selvästi todella tärkeä, vaikka raatonakin. Hänellä oli kaksi tuttia, joista ennen kelpasi vain se jossa oli auton kuva. Lentokone oli ihan surkea, se vain heitettiin sivuun. Mutta kun leikattua autotuttia ei saanut kunnolla pidettyä suussa, hän tyytyi lentokonetuttiin. Ja alkoi taas nukkua. Ei niin hyvin kuin ennen vieroituksen yrittämistä, ei todellakaan. Mutta edes jotenkin.

Päiväkoti sotki hommaa taas uudestaan. Hilppishän aloitti tammikuun puolessa välissä päiväkodissa 10 pv/kk, samoin kuin isosiskonsa. Tämä siksi, että koko syksynä hän ei oikein asettunut kerhoon, ei vaan suostunut menemään sinne tai sitten huusi kuin raivotautinen (eräänkin kerran 45min täyttä raivoa eteisessä kun olin viemässä, ihanaa). Päiväkotiin olisi halunnut jäädä Nöppösen kanssa jo syksyllä. Onhan se tuttu paikka, tutut hoitajat, meidän naapuritalossa ja mikä parasta: isosiskon kanssa samassa paikassa. Laitettiin siis hänet samaan päiväkotiin siskon kanssa ja sinne hän jäi mielellään. Iloisena vilkutteli eikä olisi halunnut lähteä hakiessa. Älyttömän reipas. Itse asiassa tilanne oli vaikeampi Nöppöselle, joka olisi halunnut pikkusiskon aina mukaansa (toinen on siis isojen ja toinen pienten puolella, usein kuitenkin samassa sillä päiväkoti on todella pieni). Alku sujui siis käsittämättömän hyvin, mutta vähän alkoi jossain vaiheessa äiti-ikäväkin iskeä. Silloin hän oli saanut hoidossa tutin myös suruun, kun se meillä oli ollut kotona vain unikäytössä. Tämän jälkeen alkoi surututin vaatiminen myös kotona, pienenkin harmituksen yllättäessä (toki yleensä tämä meidän suuresti tunteva kaksvee harmistuu heti isosti :D).

Kun tutista tuli vain tärkeämpi ja tärkeämpi ja sitä olisi haluttu ottaa koko ajan suuhun, ajateltiin että eihän tästä nyt mitään tule. Tutista olisi hyvä luopua kuitenkin hyvissä ajoin ennen tulevaa vauvaa, sitten se vasta hankalaa olisi (plus ikää alkaisi olla jo vajaa kolme vuotta). Pari viikkoa sitten päiväkodissa oli onnistunut koko päivä ilman tuttia, päiväunet ja kaikki! Hilppis oli saanut kiiltokuvan palkinnoksi reippaudestaan ja oli pienen suuttumisen jälkeen nukahtanut kuvan voimin unille. Illalla tehtiin kotona sama: annettiin valita kiiltokuvista reippauspalkinto ja tuttia ei enää näkynyt. 


 Vanhoja instakuvia pienestä tuttisuusta <3


No eihän se taaskaan mennyt iiiihan putkeen. Ensimmäinen ilta oli kamala. Siis kamala. Hän uikutti surkealla äänellä: ”Minä oon pieni, äiti antaisitko tutin, minä tarviin, minä oon pieni..!” Siis niin särki sydäntä. Toinen osaa vielä niin kauniisti pyytää! Parka. Silittelin ja istuin vieressä, lauloin ja silitin ja lauloin taas. Ja kyllä kesti piiiitkään asettuminen. Ja yöllä hän vaelsi meidän sänkyyn ja taas seurasi vaivalloinen asettuminen omaan pesään. Mutta jo toisena iltana oli helpompaa, vaikka itku tuli silloinkin ja reippauspalkinnot eivät kelvanneet (päiväunille en ollut edes yrittänyt). Helpompaa kuitenkin. Seuraavana päivänä päiväunetkin onnistui, tosin sydäntä riipivällä huudolla. Nyt hän on ollut tutiton kaksi viikkoa, ja ehkä viikkoon ei ole edes kysynyt illalla tuttia. Myös asettuminen unille on ollut nopeampaa, ei ole karkaillut ihan niin paljon.

Joka ilta on siis ollut aikamoista sängystä karkailua ja yöllä, yleensä 03-04 aikaan tulee meidän sänkyyn ja haluaisi jäädä kainaloon. Sänkyyn kun palauttaa, saattaa karata sieltä vielä muutaman kerran. Jonain yönä ravaamisen on mennyt yli tunti, toisena yönä on tullut myös kova huuto. Mutta jospa se tästä, nyt alkaa olla jo helpompaa. Pari yötä on tainnut mennä ilman suurempia karkailuja, tosin aamut ovat julmetun aikaisia vaikka nukkumaanmeno venyy.

Niin hän on nyt sitten virallisesti tutiton, vihdoin! Ikää 2 vuotta ja 5 kuukautta. Huh. Esikoinen oli niin helppo tässä suhteessa, häneltä tutti jäi vähän kuin itsestään pois reilun vuoden ikäisenä, kun ei pystynyt nuhassa sitä syömään. Nyt vain mietin, että onhan Hilppiskin ollut kovassakin räkätaudissa useamman kerran, miten hän on kuitenkin tutista pitänyt kynsin ja hampain kiinni? :D No, lapset on erilaisia. Nyt on hyvä näin (tai on sitten jos/kun yöunet paranee vielä).




11 kommenttia

  1. Meillä myös pojalla tutin pois jättäminen tai jääminen oli aika helppoa. Ei poika koskaan oo mikään hirmuinen tuttifani ollutkaan, vauvana oli toki vähän lohtututtinakin mutta pääasiassa unituttina. Sitä se oli sinne reilun vuoden ikään, olisko n.1v 4kk, jolloin se jätettiin/jäi itsestään lunssan seurauksena pois. Eikä mitään ongelmia :) mutta näin lapset on erilaisia! Kyllä hilppulakin varmasti tottuu :) pahin on nyt ohi!

    VastaaPoista
  2. Meillä myös pojalla tutin pois jättäminen tai jääminen oli aika helppoa. Ei poika koskaan oo mikään hirmuinen tuttifani ollutkaan, vauvana oli toki vähän lohtututtinakin mutta pääasiassa unituttina. Sitä se oli sinne reilun vuoden ikään, olisko n.1v 4kk, jolloin se jätettiin/jäi itsestään lunssan seurauksena pois. Eikä mitään ongelmia :) mutta näin lapset on erilaisia! Kyllä hilppulakin varmasti tottuu :) pahin on nyt ohi!

    VastaaPoista
  3. Huh! Meillä kuopuksen kanssa tutista vieroittaminen on suunniteltu alkavaksi kevään aikana. Tutti on tosi tärkeä. Pikkuhiljaa yritän jättää sitä pois, mutta tuskin se niin helposti tulee sujumaan. Hienoa kuulla, että olette taistojen jälkeen kuitenkin päässeet tavoitteeseenne :D

    VastaaPoista
  4. Meillä 2.5 veeltä jätettii tutti pois tammikuus. Oli todella tärkeä. Aiemmi ei onnistunu millään, mut nyt tunsin sisällä et on oikee hetki. Kerroin tytölle, että ois aika hassua jos äiti ja isi kulkis tutti suussa vieläkin ja että mekin nakattiin ne roskiin. Pyysin sohvalle miettimään hetkeksi ja käskin viedä roskiin,kun on valmis. 5 minuutin päästä kävi heittämässä roskiin eikä sen päivän jälkeen oo perään kyselly. <3

    VastaaPoista
  5. Meillä 2.5 veeltä jätettii tutti pois tammikuus. Oli todella tärkeä. Aiemmi ei onnistunu millään, mut nyt tunsin sisällä et on oikee hetki. Kerroin tytölle, että ois aika hassua jos äiti ja isi kulkis tutti suussa vieläkin ja että mekin nakattiin ne roskiin. Pyysin sohvalle miettimään hetkeksi ja käskin viedä roskiin,kun on valmis. 5 minuutin päästä kävi heittämässä roskiin eikä sen päivän jälkeen oo perään kyselly. <3

    VastaaPoista
  6. Apua, on teillä siellä ollut oikein kunnon koettelemus!! Mutta hyvä jos nyt näyttää jo paremmalta=)

    VastaaPoista
  7. Ööö... Kirjoitin pitkän kommentin ja siitä tuli vain alku?!? :D:D:D En ihan tajua miten toi on mahdollista hah! No, aika monta lausetta jäi uupumaan, mutta ehkä kiteytettynä tärkein sanoma tulikin tuossa ekassa lauseessa :) <3

    VastaaPoista
  8. Voi Hilppula <3 Haastoin sut ystäväkirjaan, kjehkjeh :D

    VastaaPoista
  9. Meidän poika ei pahemmin tuttia käytä.. joskus saattaa nukahtaa senkaa mut hyvin harvoin..

    Jäin lukijaksi...

    http://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!